Eräänä talviaamuna lähdin omalla autollani työmatkalle kauan sitten, enkä todellakaan tiennyt mikä minua odotti tien päällä.

Oli elämäni vaikein autoilusää. Peilijäinen tienpinta liukkaalla sadevedellä kyllästettynä.

Olin ajautunut rekka-auton ohitustilanteeseen, jonka jälkeen kuljin autollani väärinpäin perä edellä menosuuntaan ja ohittamani rekka tulee takanani samaan suuntaan oikein päin. Meillä oli siis auton nokat vastakkain ja kumpikaan ei voi painaa jarrua noin liukkaalla kelillä, ettei autot lähde hallitsemattomaan luisuun ja jyrää minua.

Siirtyessäni omalle kaistalle, huudahdin että Jeesus auta ja samantien sain selkeitä ohjeita mieleeni kuinka pitää toimia.

Pidä ratti ja pyörät suorana ettei sinua jyrätä painavalla rekalla.

Tuntui ikuisuudelta ajaa väärinpäin tietä ja seuraavaksi sain ohjeen kääntää pyörät linkkuun, toiveena jatkaa matkaani kulkusuuntaan oikaisemallani ajoneuvolla.

Huomasin ettei tämä taida onnistua kuten elokuvissa ja yhtäkkiä minut oli kuin nostettu ja parkkeerattu autoineni siististi tiensivuun.

Koko tämän episodin olin täysin selvillä tilanteestani ja jopa toimintakykyisenä.

Olin selvinnyt lähes varmasta kuolonkolarista täysin vahingoittumattomana ja pelastunut ikuiselta kuolemalta ja vähintäänkin vakavalta onnettomuudelta.

Sain siis uuden mahdollisuuden elämässäni ja tiesin aivan varmasti kuka minua auttoi tuossa tilanteessa.

Kuitenkin valitsin todellisen ikuiseen elämään vievän tien vasta vuosia myöhemmin, kun Jumala taas kerran veti minua vahvasti puoleensa seuraavissa elämän episodeissa.

Hän kun on antanut meille itsellemme vapauden valita, elämä vai kuolema.

Näin sain paremman merkityksen ja selkeän tarkoituksen elämälleni.

Sain myös ihmeellisen rauhan sisimpääni ja pelastusvarmuuden iankaikkisuus asioissa ja vain Hän voi sellaisen antaa.

Mitään en koe menettääni tässä ratkaisussa, päinvastoin, saamapuolella ollaan täysin.