Vuosikymmeniä sitten olin tehnyt riparilla viimeisen illan kynttiläpolulla ratkaisun, että haluan lähteä seuraamaan Jeesusta, jos hän kerran on totta. Odotin, että tämän sanottuani vähintäänkin maanpiiri repäisi, mutta mitään ihmeellistä ei tapahtunut. Ei tuntunut miltään. Mietin, etten varmaan osannut uskoa "oikein".

Kävin isoskoulutuksessa ja nuortenilloissa ja -leireillä ja olin myös isosenakin rippileirillä, mutta en juurikaan kasvanut hengellisesti. Pikkuhiljaa seurakuntakuviot jäivät ja viihdyin mieluummin vanhojen kavereiden kanssa.

Päädyin "sattumalta" ei -uskovien kavereitteni kanssa Helsingin jäähalliin, pois koleasta vesisateesta yhtenä toukokuun alun lauantaina 1980 -luvun alkupuolella. Siellä oli tuolloin Luis Palau, maailmanluokan evankelista ja julistaja,  pitämässä viikon mittaista kokoussarjaa.

Vaikka tarkoituksena oli "vaan lämmitellä", olivat korvani kuitenkin auki. Ymmärsin, ettei Jeesuksen seuraamisen merkkinä ole välttämättä joku suuri tunnekuohu tai "maanpiirin repeäminen" vaan oma mielenmuutos. Kyse on siitä, katsonko elämän todellisuutta siitä näkökulmasta, minkä Jumala on minulle ja meille kaikille ilmoittanut, kun Hän antoi Jeesuksen pelastukseksemme.

Seuraavana päivänä koin, että haluan mennä takaisin jäähalliin.

Halusin kuulua siihen joukkoon, joka oli matkalla taivaaseen, en kadotukseen. Lausuin uskonrukouksen, sain tunnustaa Jeesukselle virheeni ja minulle julistettiin synninpäästö. Ymmärsin, että tämä Jeesuksen seuraaminen olikin näin yksinkertainen juttu. Kun vaan halusin olla mukana tässä jutussa, niin olin oikealla tiellä.

Mulle uskoon tultuani elämän tärkein  suuntaviitta on ollut kysyä Jumalan tahtoa. Koen, että sen kautta käsikirjoitukset elämässä ovat edenneet jotenkin oikealla tavalla. Toki meillä kaikilla on täysi vapaus toimia myös "omin päin", niin minäkin oon aina välillä tehnyt, mutta usein juuri silloin, olen en tehnyt myös paljon virheitä -olen sen kautta kyllä oppinut paljon Jeesuksen anteeksiannosta ja armosta.

Se, että saan lukea Raamatusta, mikä on Jumalan tahto meitä ihmisiä kohtaan,  on muokannut omaa mieltäni. Siksi kautta voin tänäänkin, kaiken arjen rasittavuuden ja kivun keskellä kokea mielenmuutoksen, jota sanon "sydämen muokkausjumpaksi", ravitsen omaa sielua, mieltä ja ajattelua Jumalan totuudella. Helppo mahdollisuus meille kaikille pysyä tuoreena.