Matti Mäkinen

Tampere, Finland

Pyöräretki muutti käsitykseni Jumalasta

Olen Matti Mäkinen, nuorena uskoon tullut, aikuinen mies. Uusi näkökulma elämääni avautui vuonna 1981 Ahvenanmaalla:

Sinä kesänä, kun olin täyttänyt 16 vuotta, tapasin uuden ystävän, Timon. Hän kutsui minua mukaan seurakunnan pyöräretkelle Ahvenanmaalle.  Ajattelin, että en halua kyllä mihinkään SEURAKUNNAN pyöräretkelle mukaan, mutta kun Timo jatkoi, että mukaan on lähdössä tyttöjä ja hän on ainoa poika, alkoi retki sittenkin kiinnostaa minua.  Eipä aikaakaan, kun olimme Ahvenanmaalla tyttöjen kanssa, jotka kyllä olivat aika paljon vanhempia, kuin mitä Timo oli antanut ymmärtää. 

Jännittävää tekemistä etsiessämme, keksimme käydä ostamassa lähikaupasta salaa tupakkaa. Poltimme tupakkaa piilossa, koska tiesimme, ettei se ollut retkellä sallittua. Se oli jännittävää.

Yhtenä iltana majapaikassamme retkemme työntekijä huusi minua toiseen huoneeseen. "No nyt jäimme kiinni", ajattelin.  Menin nolona hänen viereensä istumaan.  Hän katsoi minua suoraan silmiin ja kysyi: "Mitäs Matti sinä ajattelet näistä Jumala-jutuista?"  Kysymys tuli aivan yllättäen.  Koin helpotusta, mutta samalla ahdistusta.  En ollut ajatellut oikein mitään Jumalaan liittyen.  Ehkä joskus eläkkeellä ehtisin ajatella, purin ajatuksiani.

Työntekijä rohkaisi minua sanoen, että nämä jutut kannattaa selvittää tässä ja nyt. Sitten hän kysyi, että tiedänkö Timonkin olevan uskossa?  Pyörittelin päätäni, nauroin ja sanoin, että ei voi pitää paikkaansa. Timon tullessa huoneeseen vetäjän kutsumana, hän ei katsonut minuun päinkään, mutta tunnusti uskovansa Jeesukseen.  Se oli rankka uskontunnustus hänelle, mutta myös minulle.  Siinä hetkessä murtui iso kasa ennakkoluulojani ja pelkoja uskoa ja uskovia kohtaan. Ymmärsin, että Jeesus on kiinnostunut minusta ja hän on minun puolellani huolimatta siitä, mitä törttöilen ja teen väärin.  Sitä seuranneessa keskustelussa annoin elämäni Jeesuksen käsiin.

Siitä lähtien olen elänyt Hänen johdatuksessaan. Olen saanut elämän varrellani kokea monien ihmisten ja tapahtumien kautta sitä, että Kaikkivaltias Jumala on elävä Jumala, joka on kiinnostunut minusta ja elämästäni.  Tämän todistuksen haluan jättää sinullekin tänään:  Jeesus on sinun puolellasi.

 

  

— Read more —
Contact me Learn more about Jesus

Similar stories