Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat saaneet kasvaa hitaasti sisälle uskoon rippikouluaikoina. Jumalakuvastani muodostui kuitenkin hyvin ankara.

Koin itseni täysin arvottomaksi vastaanottamaan kenenkään  - saati sitten Jumalan rakkautta . Olin monella tapaa estynyt ja itsetuntoni oli hyvin huono. Janosin kuiten -kin yhä  enemmän kokemusta Jumalan rakkaudesta. Sen puuttuessa näyttelin psykodraamaryhmässä jo omat hautajaisenikin joutuen kohtaamaan haluni kuolla.

Saman vuoden kesälomalla uskaltauduin ystävän rohkaisemana Kansan Raamattuseuran toimintakeskukseen Raamattulomaviikolle  Oronmyllylle.  Siellä sisimpäni sykkyrät alkoivat  hissukseen aueta. Kohtasin useita lämminhenkisiä ihmisiä, sain kuulla lohduttavia Raamattuluentoja.

Silloin sain kokea jotakin äärimmäisen koskettavaa, jonka haluan jakaa kanssasi:

Eräänä iltana näin kuvajaisessa Jeesuksen lähestyvän itseäni sanoinkuvaamattoman lempeästi minua katsoen. Jeesus  otti käteni omaansa ja laski hellästi kädelleni  - kissankellon kukan! Kissankellon kukan kuvastamaan rakkauttaan minua kohtaan!

Huikaisevaa! Lempikukkiani! Näinkö hellästi Jeesus meitä rakastaakin? Näinkö henkilökohtaisesti meidät tuntien? Tietäen, miten juuri meitä itse kutakin parhaiten rakkaudellaan koskettaa? Kohdaten meidät yksilöllisinä persoonina.   

Tämä kokemus ja Raamattuun juurtuminen kertoo  nykyisin minulle  Jeesuksen  tavasta kohdata meidät: ei  pakottaen, väkivalloin ja alistaen – vaan rakastaen, hellyydellä ja äärimmäisen  henkilökohtaisesti.

Nyt tiedän myös, että Jeesus pitää rakkaudessaan minusta huolta aina; edes elämäni vaikeat päivät eivät voi syöstä minua pois hänen armollisesta rakkaudestaan. Ei esim. yhäti  olemassa oleva masennustaipumuksenikaan . Senkin keskellä Hän jatkaa minussa eheyttävää työtään.

Uskon  vakaasti, ettei Jeesuksella  ole lempilapsia. Jos  minä olen saanut Jeesukselta tällaisen lahjan – haluaa Hän antaa sinullekin oman henkilökohtaisen rakkaudenlahjansa,  miten ikinä se sitten tapahtuukaan!   Tule siis rohkeasti tarpeinesi Jeesuksen luokse!