Teen papin työtä. Matka papiksi alkoi kuitenkin jo kauan sitten. Oikeastaan jo kastepäivänäni 1973. Mutta matkalla on ollut muutakin. Välillä elämässä on erityisen merkittäviä aikoja. Sellaisen itse elin läpi 17-vuotiaana lukiolaisena Jyväskylässä.

Koin nimittäin silloin voimakkaan ja oudon tunteen elämän tarkoituksettomuudesta. Se oli enemmän kuin hetkellinen tunne. En ymmärtänyt, mistä tuo olo tuli. Minulla oli hyvä perhe, ystäviä ja monta muuta hyvää asiaa. Elämässäni oli kaikki hyvin. Silti muistan tajunneeni, että lopulta kaikki tämä hyvä on vain väliaikaista ja katoavaa. Elämä tuntui kaiken hyvän keskellä loppujen lopuksi mielettömältä. Kaikki loppuu kerran kuolemaan.

Ajattelen nyt, että kohtasin ehkä ensimmäistä kertaa sen ison kysymyksen, johon me kaikki törmäämme joskus: mikä on elämäni tarkoitus? Miksi elän? Koen, että Jumala herätteli minua ja näytti, mikä on elämäni tila ilman suhdetta häneen.

Jumala on kaikkialla

Tuo aika oli kummallinen ajanjakso. Tuntuu kuin olisin törmännyt hengellisiin asioihin epätavallisen usein. Koulussamme käytiin uskontotunnilla läpi kristinuskon opetuksia. Koulussamme vieraili gospel-bändi soittamassa. Koulussamme kävi lähetystyöntekijä kertomassa työstään. Koulussa vieraili kristillinen pantomiimiryhmä esiintymässä.

Löysin mökin kirjahyllystä jonkun sinne tuoman hengellinen romaanin. Se ei ollut kirjana kummoinen, mutta silti jäin miettimään sen sanomaa. Ja kun olin käymässä Kouvolassa, kävin antikvariaatissa ja ostin uteliaisuuttani sinne jonkun tuomia kirjeitä. Niissä kaksi uskovaa tyttöä kävi keskustelua hengellisen elämän jutuista. Aloin aavistaa, että ehkä nämä jutut ovat todella totta. Tuntui kuin Jumala olisi ollut joka puolella.

Se kiinnosti ja pelotti yhtäaikaa

Luokallani oli kaksi uskovaa tyttöä. Tapasin toisen näistä tytöistä kuin sattumalta pyörälenkillä. Hän pyysi minua katsomaan hengellistä elokuvaa paikalliseen seurakuntaan. Uskaltauduin menemään. Elokuvan jälkeen kirkon eteisessä sai täyttää lapun, jos halusi keskustella myöhemmin hengellisistä asioista. Muistan kuinka pohdin täyttääkö lappu vai ei. Minua pelotti ja kiinnosti yhtä aikaa. Aavistin, että elämäni muuttuu, jos täytän lapun. Lopulta täytin sen.

Olin takapihallamme pelaamassa krokettia, kun seurakunnan nuorisotyöntekijä soitti. Menin hänen luokseen. Juttelimme ja rukoilimme yhdessä. Silloin tiesin, että nyt tapahtui jotakin merkittävää. Minä vain tiesin. Se oli hieno hetki.

Tie on kantanut

Tuosta keväästä on jo pitkä aika. Yhden asian aavistan. Jumala on antanut minulle merkityksellisemmän elämän kuin ikinä olisin pystynyt löytämään ilman häntä. Koen, että elämäni on kokonaista Kristuksen kanssa. Ilman häntä puuttuisi niin paljon. Olisin vain itseni varassa. Elämä ei ole ollut aina helppoa, mutta Jumalan kanssa on ollut turvallista ja mielekästä elää.

Uskon, että elämän tarkoitus on elämä Jumalan kanssa. Jeesus on sanonut olevansa tie, totuus ja elämä. Olen kokenut, että nämä Jeesuksen sanat ovat oikeasti totta.