Tyhjyyden tunne hävisi 

Elettiin kesää 1997.  Olin saanut valmiiksi tutkinnon, minut oli valittu virkaan ja olin onnellisesti naimisissa.  Päällisin puolin kaiken olisi pitänyt olla kunnossa, eikö? Sisälläni oleva kummallinen tyhjyys kuitenkin jäyti mieltä.  Olin ahdistunut .  Kesän kallistuessa syksyyn huomasin lehdessä ilmoituksen:  hengellinen iltatilaisuus minulle tuttuine puhujineen järjestettäisiin muutaman päivän päästä Jyväskylässä.  Päätin lähteä sinne.

Muistan automatkan unenomaisuuden ja saapumiseni kirkkoon.  Tilaisuuden loppupuolella puhuja pyysi nostamaan käden ja tulemaan alttarille, jos halusi antaa elämänsä Jeesukselle.  Tunsin, että aivan kuin joku muu olisi nostanut käteni, poiminut minut penkistä ja vienyt alttarille.  Muistan paluun kirkonpenkkiin ja vieraan naisen kuiskauksen korvaani:  "Onneksi olkoon, olet tehnyt elämäsi parhaimman päätöksen."

Tuon Jyväskylän kokemuksen jälkeen mieleeni alkoi palautua aikaisempia tilanteita nuoruusvuosilta, lukio- ja opiskeluajoilta.  Oivalsin, että jo tuolloin syyllisyyden ja ulkopuolisuuden tunne erilaisissa iltariennoissa ja niiden  jälkeen oli Jumalan kutsua.  En vain tuolloin ymmärtänyt…tai ei ollut vielä aikani.

Vuoden 97 jälkeen on tapahtunut paljon. Miellyttämisen halu ja turha omassa voimassa yrittäminen jäivät vähitellen, huomaamatta.  Ruuhkavuodet pienten lasten kanssa veivät minua kuitenkin välillä hyvinkin kauas Jumalasta.  Mutta Jumala ei jättänyt! Toisella paikkakunnalla asuessamme Hän johdatti elämääni uskovan pariskunnan,naapurimme.  Ystävyytemme poiki Raamattupiirin, joka oli pelastukseni : piirissä saimme lukea sanaa, vaihtaa ajatuksia ja tukea toisiamme. Piirimme kokoontuu toisinaan edelleenkin, vaikka asunkin muualla.

Jumalan suunnitelmiin kuului muokata minua lisää, kovin ottein.  Hän halusi riisua minusta ylpeyden ja vahvuuden pois: sairastuin vakavasti.  Tiesin, että tämä oli tarkoitus kohdallani, enkä koskaan kyseenalaistanut sairastumistani. Mieleni valtasi vain käsittämätön rauha ja vahva tunne armosta ja toivosta. Ymmärsin vihdoinkin, että saan olla juuri tällainen heikko ja erehtyväinen Katri. Minun ei tarvitse olla enempää kuin olen.  Tällä tiellä olen nyt.

Koetko, että sisälläsi on tyhjyys tai jotakin puuttuu?Elämässäsi voi olla menoa ja meininkiä tai menestystä ja mammonaa.  Muut saattavat nähdä sinut energiapakkauksena, joka aina ehtii ja osaa.  Mutta oletko onnellinen? Tiedätkö, että jokainen meistä kaipaa hyväksyntää ja rakkautta. Omassa voimassa yrittäminen ei vain tee ihmistä onnelliseksi. Jumala rakastaa sinua ehdoitta ja kutsuu sinua uskon tielle. Rohkeasti eteenpäin!