Veikko Pekki

Helsinki, Finland

Miten löysin Jumalan

Evankeliumin siemen kylvettiin sieluuni jo pienenä koulupoikana

Taivallahden kansakoulun ensimmäisellä luokalla opettajani käytti vuoden 1961 pääsiäisajan koulupäivät opetukseen Jeesuksesta. Isäni äiti oli myös valoisa karjalainen uskova mummo. Se mietitytti syvästi lapsen sydäntäni. Kuitenkin elämäni suuntautui sittemmin hippiaatteen, musiikin ja pilvikulttuurin värittämään menoon. Se sotki koulunkäyntini, opiskeluni ja koko teini-ikäni niin, että olin lopulta täysin umpikujassa.

70-luvun alussa kävin rippikoululeirin Hilassa. Muistan, kuinka kauniin luonnon keskellä koin toisaalta syvää kaipuuta löytää rakastava Jumala, toisaalta peitin epävarmuuteni ja arkuuteni rokkarin rooliin. En uskaltanut lähestyä edes riparimme kauneinta tyttöä, vaikka hän oli ihastunut minuun.

Koukussa 

Vihasinkin itsessäni olevia pelkoja, häpeää ja ujouden tunteita. Kaipasin syvästi yhteyttä toisiin ihmisiin, olisin halunnut tutustua moniin ja ilmaista itseäni. Olin lahjakas kirjoittaja ja kitaristi, mutta lääkkeet itseilmaisun tarpeeseeni löytyivät aina viinasta, pilvestä ja muista päihteistä – vain niiden vaikutuksessa koin vapautta ja tunsin saavani yhteyden toisiin.

Vaikka vanhempani eivät olleet uskonnollisia, äitini, joka oli lehtitoimittaja, ymmärsi ohjata minua mm. hengellisten tekstien lukemiseen. Hän järjesti myös kirkon työntekijöitä pitämään kerhoa kylämme jengille. Kokoonnuimme omakotitalomme alakerrassa, jossa useimmiten vietimme aikaa juomisen ja pilvenpolton merkeissä.

Kaksikymppisenä olin jo täysin päihderiippuvainen ja alkoholisoitunut. Samalla kaipuuni Jumalan puoleen oli lisääntynyt polttavaksi tarpeeksi löytää elävä usko ja Jumalan voima avukseni. Myös jengiystäviäni oli aiemmin tullut uskoon ja varsinkin tämä puhutteli minua syvästi.

Miten Jumalan löytäminen tapahtui

Kevättalvella 1975 aloin sitten suorastaan ahmimalla lukea kotonani äitini minulle juhannuksena 1973 lahjoittamaa pientä Uutta testamenttia (jonka koiramme valitettavasti sittemmin söi). Tuolloin maassamme vaikutti vielä hippiherätys, Jeesus-liike, ja olinkin aiemmin tavannut asemalla muutamia uskoontulleita nuoria. Ihmettelin suuresti, kuinka kaveri, joka vielä edellisessä kuussa oli myynyt huumeita, puhui nyt naama loistaen Jeesuksesta. Tapasin myös kaupunkimatkoillani linja-autossa usein kaverin, joka todisti minulle Jeesuksesta ja kehotti minua antamaan elämäni Jumalalle.

Pilven polttamisesta aiheutuva olotila kävi minulle ja naapurissa asuvalle ystävälleni jatkuvasti yhä tukalammaksi, kun emme enää päässeetkään miellyttävään leijuvaan tunnelmaan, vaan omatunto soimasi ja sisäinen ääni syytti synneistä sitä enemmän, mitä enemmän ainetta käytimme.

Jatkaessani pienen kirjaseni lukemista huomasin alkavani samaistua niihin, joille Uusi testamentti on varsinaisesti kirjoitettu: Syntisiin ihmisiin! Siis juuri sellaisiin kuin minä! Tajusin, että juuri minua varten Jumala oli lähettänyt Poikansa. En tuossa elämäntilanteessani enää lukenut evankeliumia arvostellen sitä kuin tuomari, joka lukee testamenttia vain kumotakseen sen – kyse oli minun elämästäni ja tulevaisuudestani! Halusin saada sen vapauden, ilon, rauhan ja elämän, jonka tuo testamentti lupasi. Halusin olla perillinen.

En halunnut enää käyttää alkoholia ja päihteitä – ne olivat kerta kerralta syösseet minut yhä hallitsemattomampiin tekoihin, katumukseen, häpeään ja ahdistukseen. Halusin puhdistua, elää, ja rakastaa todellisesti. Halusin enemmän kuin mitään muuta löytää kaiken tarkoituksen, elämän todellisen ja alkuperäisen mielekkyyden.

Olin nyt valmis luopumaan ennakkoluuloistani, hihhuliksi leimautumisen pelosta ja maineestani (joka oli jo tuhannesti mennyttä) – ja mitä enemmän olin valmis luovuttamaan tämän kaiken, sitä enemmän toivonikin kasvoi. Kunnes läpimurto tapahtui: En enää kätkenyt sitä perustusta, johon turvasin.

Tunnustin, aluksi haparoiden, mutta kerta kerralta yhä iloisemmin ja varmemmin, että olen tullut uskoon Jeesukseen Kristukseen. Kotona isäkin, joka oli käynyt jo pessimistiseksi minun suhteeni, hämmästyi ja ilahtui, kun kerroin löytäneeni Raamatusta uuden toivon elämääni.

Miten syntynyt yhteys vaikutti

Sanoinkuvaamaton rauha, vapaus ja helpotus alkoi virrata elämääni, kun minulle valkeni, että saan aivan sellaisenani kuulua niihin, jotka ovat jo saaneet syntinsä anteeksi.

Evankeliumin mukaan omistin uuden elämän ja perintöosan ikuiseen elämään taivaassa, tässä ja nyt, vain uskomalla Jeesukseen! 

Keskustelin sitten eräänä päivänä näistä asioista tuon naapurissa asuvan ystävänikin kanssa kotonani kahvikuppien äärellä. Olimme molemmat kyllästyneet päihteiden orjuuteen ja puhuimme nyt Kristuksesta ja uskonasioista avoimesti ja vakavasti. Luimme siinä samalla yhdessä myös joitakin jakeita Uudesta testamentista. Silloin koimme jotakin valtavaa: Ihmeellinen, puhdas, kirkas ja rakkaudentäyteinen Jumalan läsnäolo alkoi ympäröidä meitä – oli kuin taivaan enkelit olisivat istuneet ja iloinneet kanssamme siinä samassa pöydässä!

Tällä tavalla minulle alkoi avautua se ihmeellinen maailma, jossa loistaa uusi ja valoisa toivon ulottuvuus. Ymmärrän, että Pyhä Henki vaikutti tässä kaikessa niin, että saatoin vastaanottaa evankeliumin, en vain Jumalan sanana, vaan koko elämän muuttavana voimana.

Kokemuksia taivaan todellisuudesta

Aloin puhua uskostani ja Uudesta testamentin sanomasta kaikille. Syntitottumukseni, päihdeorjuuteni ja kaikki sisäiset pelkoni ja taakkani hellittivät ja putosivat yltäni, kuin kuivat lehdet puusta. Vihdoinkin, vuosien etsinnän ja unelmoinnin jälkeen! Tajusin, että minulla ei enää koskaan ole mitään pelättävää, koska ikuisuutenikin on turvattu. Olin päässyt osalliseksi jostakin, jonka elävästi tunsin katoamattomaksi ja jota minulta ei mikään voisi riistää, vaikka olisin kuollut siihen paikkaan.

Saman oli ystävänikin päässyt kokemaan. Muistan, kuinka monena aamuna heräsin ja ensimmäiseksi ihmettelin, kuinka minulla on niin merkillisen ihana, puhdas ja vapaa olo. Ei krapulaa, ei vieroitusoireita, ei pelkoa, syyllisyyttä ja häpeää, vaan suloinen rauhan ja turvallisuuden tunne, kuin pienellä lapsella. Sitten vasta muistinkin: Ai niin, minähän olen tullut uskoon ja se onkin tällaista!

Ja niin aloin siinä vuoteeni vierellä kiittää ja rukoilla Jeesusta Kristusta, jonka ymmärsin nyt todellisesti olevan olemassa – kuolleista nousseena Jumalan Poikana.

Rukoillessani tunsin usein autuutta, joka oli kuin sulaa makeutta olemuksessani, kun kiitin ja ylistin Jeesusta. Kerran näin konkreettisesti, niin konkreettisesti kuin ihmisen silmillä ylipäätään voinee nähdä, taivaallisen Isäni suuren rakkauden. Oli kuin pilvien raottuessa taivaan avoimet portit olisivat loistaneet sanomatonta kirkkautta suoraan huoneeseen, jossa olin. Silloin saatoin vain itkeä kuin tuhlaajalapsi, joka on löytänyt kotiin Isän luo. Tiedän tänäkin päivänä, että taivaan ikuinen ilo ja rajaton autuus ovat todellisuutta, koska olen sen itse kokenut ja nähnyt.

Usein maltoin tuskin lopettaa rukouksiani ajoissa ja kiirehtiä päivän toimiin, sillä niin runsaasti sain vastaanottaa tuota Jumalan rakkauden virtaa, joka tähän päivään saakka on kantanut elämääni.

Kestääkö se?

Kaikki tämä saattaa kuulostaa kovin tunnepitoiselta, ja vaikka uskonelämääni liittyykin paljon tunteita, niin ihania kuin kipeitäkin – jotka kaikki hyväksyn – kyse ei ole tunteista, vaan tosiasioihin perustautumisesta ja tahdonvalinnoista. Kristus on elävä Henkilö ja todellisesti läsnä uskovan elämässä, niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä, joita kumpiakin on matkalla riittänyt.

Ratkaisevinta ja tärkeintä koko uskonelämässäni on alusta alkeen ollut Raamatun lukeminen ja rukous. Tärkeää ei ole se, mitä näkemyksiä ihmisillä Raamatusta on, vaan se, mitä Raamattu sanoo. Se on Jumalan sanaa, joka myös kykenee todistamaan etsivälle sydämelle itse omasta jumalallisuudestaan.

Tämä kaikki yhdistää minut syvällä tavalla myös toisiin kristittyihin. Jeesukseen uskovien yhteys ja seurakunta ovatkin olleet minulle valtava siunaus, rikkaus ja apu elämäni taipaleella. Kaikki uskovat ovat itse asiassa veljiä ja sisaria, koska meillä on sama taivaallinen Isä!

Herra ei koskaan ole jättänyt minua eksyksiin, vaan aina Hän on herättänyt sydämeni jälleen kääntymään Hänen puoleensa, kun olen tarpeeksi kapinoinut. Jeesus on minulle lopultakin ainoa, jonka läsnäolossa sydämeni saa levon ja tyydytyksen ja koko elämäni mielekkään järjestyksen.

Tänään luotan Jumalaan ja Hänen sanaansa, Raamattuun, entistä syvemmin, ja Hänen rakkautensa ansiosta voin rakastaa myös omaa elämääni, särmineen ja vajavuuksineen kaikkineen.

— Read more —
Contact me Learn more about Jesus

Similar stories