Kun synnyin, äitini antoi minut Jumalalle. Kun hän sai syliinsä pienen vauvan, hän koki suurta avuttomuutta. Hänestä tuntui, ettei hän selviä yksin ja omin voimin näin suuresta tehtävästä, äitinä olemisesta. Niinpä hän rukoili ja halusi rukouksessa antaa minut Jumalan käsiin. Ja uskon, että tämä on suurin syy siihen, miksi minä tänään uskon Jumalaan.

Tietysti äiti halusi sitten tutustuttaa minut siihen Jumalaan, jonka käsissä olin, ja niinpä hän vei minua seurakunnan päiväkerhoon ja Linnea-tädin pyhäkouluun ja siellä opin paljon lisää. Äiti myös opetti minulle iltarukouksen "Rakas Jeesus siunaa meitä" ja hän opetti minulle paljon hengellisiä lauluja, jotka siitä lähtien ovat kulkeneet elämässäni mukana.

Äiti vei minua hengellisiin tilaisuuksiin ja opin tuntemaan paljon kristittyjä ihmisiä. Joku heistä sanoi minulle aikanaan: "Sinun pitää mennä rippikouluun Vivamoon". Ja niin minä sitten tottelin ja menin. Vivamossa oli hyvä olla riparilla. Opin lisää Jumalasta ja Jeesuksesta, ja usko sai omakohtaisen, henkilökohtaisen sävyn entistä enemmän. Halusin uskoa ja sain paljon uusia ystäviä aloin olla nuorten toiminnassa mukana.

Ja niin usko kasvoi ja kehittyi ja tänään edelleen haluan uskoa siihen Jumalaan, jonka käsiin äiti minut antoi. Nyt äiti on jo vanha ja menettänyt muistinsa, mutta kumma kyllä hän edelleen muistaa niitä hengellisiä lauluja, joita hän itse minulle opetti, ja käyn niitä hänelle sairaalassa laulamassa. Olen kiitollinen siitä, että elämäni on suuremmissa käsissä.