Hei!

Olen Pirttiahon Susanna, Kangasniemeltä, Etelä-Savosta.

Minulle usko on ollut osa elämää ihan pienestä lähtien. Yhtä luonnollinen osa arkea on ollut rukous. Muistan, kun lapsena lähdettiin automatkoille, niin aivan ensimmäiseksi pyydettiin varjelusta mukaan. Tai kun isäni istahti ruokapöydän ääreen ja vain hetkeksi risti kätensä - siitä tiesimme, että päivän ateria oli sillä siunattu.

Äitini siunasi jopa leipomuksensa, kun työnsi niitä uuniin. Jonkun mielestä se oli kyllä liian pieni asia, että sillä kannattaisi Jumalaa vaivata. Ja olihan niitä isompiakin huolia ja murheita. Silloin se oli yleensä äiti, joka kokosi perheen yhteen ja totesi: Nyt rukoillaan!

Minulle rukous onkin tällaista hyvin arkista kanssakäymistä Jumalan kanssa. Se on eräänlainen arjen varaventtiili, johon turvaudun useitakin kertoja päivässä. Jos lasten kanssa on joku hankala tilanne tai omissa töissä ja tehtävissä tuntuu, että voimat ja ymmärrys loppuu, silloin huokaisen asian Jumalalle ja pyydän apua juuri siihen tilanteeseen. Eikä minulle ole niin pientä asiaa, millä en Jumalaa vaivaisi!

Usein ne minun rukoukset siellä arjen keskellä tiivistyvät kahteen sanaan: Jeesus auta! Ja minun mielestäni siinä on riittävästi rukousta niin minulle kuin sinullekin.